Moni ajattelee, että muutos vaatii enemmän tahdonvoimaa, mutta todellisuudessa juuri se ajatus estää muutoksen.
Miksi muutos ei ala tahdonvoimasta – ja miksi se on oikeasti hyvä uutinen
Tosi moni ajattelee, että muutos alkaa siitä, että nyt vaan päätetään olla vahvempia. Että nyt riittää, nyt skarpataan ja otetaan itseä niskasta kiinni. Että tällä kertaa onnistuminen on kiinni tahdonvoimasta.
Mutta jos se olis niin, meistä tosi moni olisi jo onnistunut ajat sitten.
Suurimmalta osalta ei puutu halua. Ei puutu yritystä. Päinvastoin – on yritetty niin monta kertaa, että väsyttää jo pelkkä ajatus uudesta alusta. On päätetty maanantaina, että nyt syödään paremmin. Nyt liikutaan enemmän. Nyt ei enää lipsuta.
Ja silti jossain kohtaa homma kaatuu. Ja siitä tulee helposti ajatus, että “mikä mussa on vikana”.
Mä haluan sanoa tämän suoraan: sussa ei ole vikaa. Tahdonvoimassa ei ole vikaa. Tahdonvoimaa ei ole tarkoitettu kantamaan koko elämän muutosta.
Tahdonvoima toimii hetken. Sillä voi puskea läpi muutaman päivän, joskus viikon tai pari. Mutta sitten tulee arki. Väsyttää. Stressaa. On huolia, kiirettä, tunteita. Ja silloin aivot tekee just sen, mihin ne on tottuneet: ne hakee nopeaa helpotusta.
Ei siksi, että olisit heikko. Vaan siksi, että olet ihminen.
Siksi muutos, joka perustuu pelkkään puristamiseen ja siihen että “nyt vaan ryhdistäydyn”, ei pysy. Jossain kohtaa voimat loppuu. Ja sitten pettymys iskee taas.
Miksi tahdonvoima ei riitä muutokseen?
Ja tässä kohtaa tulee se hyvä uutinen.
Jos muutos ei ala tahdonvoimasta, se tarkoittaa, että sun ei tarvitse olla jotenkin erityisen vahva ihminen onnistuaksesi. Sun ei tarvitse olla kurinalaisempi kuin muut. Sun ei tarvitse puristaa itseäsi kasaan joka päivä.
Muutos voi alkaa paljon lempeämmästä ja fiksummasta paikasta.
Se voi alkaa siitä, että pienennät muutoksen niin pieneksi, että se oikeasti mahtuu sun elämään. Myös silloin, kun väsyttää. Myös silloin, kun päivä ei mennyt putkeen.
Pysyvä muutos syntyy enemmän siitä, mitä toistuu arjessa, kuin siitä mitä päätetään yhdessä hetkessä. Se syntyy rutiineista, ympäristöstä ja pienistä teoista, jotka ei vaadi joka päivä uutta taistelua.
Se voi olla se, että aamupala on valmiiksi mietitty eikä tarvitse käyttää energiaa sen pohtimiseen. Se voi olla se, että liike on osa päivää pieninä hetkinä, ei erillinen “projekti”. Se voi olla se, että et enää yritä tehdä kaikkea täydellisesti, vaan riittävän hyvin.
Silloin muutos ei enää ole koko ajan sitä, että taistellaan itseä vastaan. Se alkaa tuntua siltä, että elämä pikkuhiljaa tukee sua enemmän kuin sabotoi.
Mä näen tämän valmennuksissa koko ajan. Ne ihmiset, jotka lopettavat itsensä syyttämisen ja alkavat tehdä tosi pieniä, omaan arkeen sopivia muutoksia, alkavat onnistua. Ei siksi, että heistä tuli yhtäkkiä superkurinalaisia. Vaan siksi, että he eivät enää yritä muuttaa koko elämäänsä kerralla.
Ja jos sä oot ajatellut, että “mulla ei vaan ole tarpeeksi tahdonvoimaa”, niin ehkä ongelma ei ole koskaan ollut siinä.
Ehkä sun on vaan yritetty saada sut muuttumaan tavalla, joka nojaa liikaa puristamiseen ja liian vähän siihen, että elämä on oikeasti välillä raskasta.
Pysyvä muutos ei ala siitä, että päätät olla vahvempi. Se alkaa siitä, että rakennat itsellesi arjen, jossa sun ei tarvitse olla koko ajan vahva.
Jos sä haluat opetella tekemään muutosta ilman jatkuvaa itsesi piiskaamista, mä autan mielelläni. Mun valmennuksessa ei nojata tahdonvoimaan, vaan pieniin, toistuviin tekoihin, jotka toimii myös tavallisessa arjessa. Siitä syntyy muutos, joka ei kaadu ensimmäiseen huonoon päivään.
-Maisa